Cheetahbirdin blogi

Alkuselvitys tilanteestani; olen opiskelija, asun Helsingissä kihlattuni kanssa samassa asunnossa.
En saa töitä laman/työkokemattomuuden/ulkonäköni vuoksi, joten joudun turvautumaan ah-niin-ihaniin Suomen sosiaaliturvan tukiin. Eli suomennettuna elän Kelan ja Sosiaalitoimiston rahoilla. Mitä en tahtoisi tehdä, olen hakenut reippaasti yli 200 paikkaa tänä vuonna, mutta vain 30 on vastannut; "et ole hakemamme henkilö". Joten minkäs teet, hitto. Alkaa jo toivo mennä.

Mutta asiaan. Joka ikinen kuukausi minun pitää matkustaa metrolla 10 minuuttia sosiaalitoimistoon. Ihan kävelymatkan päässä on myös sossu, mutta siellä EN saa asioida, koska se keskittyy vain maahanmuuttajiin. Kuulemma on kolmisen vuotta sitten ollut aivan kaikkien ulottuvilla oleva sossu. No, mikäpäs siinä, tykkään mennä metrolla.
Siis, joka ikinen kuukausi minun pitää täyttää se hakemus, jossa kerron joka kerta sen saman tilanteen: tarvitsen tukea vuokran maksuun ja ruoan ostamiseen. Tarvitsen tukea, koska en saa töitä ja Kelan tuet eivät riitä (en siis saa opintorahaa, saan ainoastaan 200 euroa asumislisää vanhempien suurien tulojen vuoksi). Ja EI, pidempää päätöstä EN SAA. Enkä kuulemma voikaan saada.

No, tuossa viikon alussa menin taas sinne laitokseen ja täyttelin paperia raskaasti huokaillen. Kirjoitin ummet ja lammet siitä, kuinka paljon saan mistäkin rahaa ja kuinka paljon minulla menee rahaa, käytin koko hakemuksen täyttämiseen noin 15 minuuttia.
Saman pöydän ääressä oli kanssani muslimimies. Katselin syrjäsilmällä hänen samanlaista paperiaan. Hän haki tukea puoleksi vuodeksi. Okei. Selvä juttu. Hän täytti nimensä ja osoitteensa. Juu, tuttua.
Sitten hän käänsi sivua, allekirjoitti paperin ja vei sen sosiaalitoimiston luukulle, jonne valmiit hakemukset viedään.
…Ja arvatkaapa mitä? Se tyyppi siellä tiskin toisella puolella otti hakemuksen vastaan, katsoi sen läpi, ja totesi; "no niin, tämähän on ihan kunnossa. Päätös tulee viikon sisällä".

Olen SANATON. Ensinnäkin, puolen vuoden päätös? Viikon sisällä!
Minä joudun tappelemaan kuukauden rahoista ainakin kaksi viikkoa, ja olemaan järjettömässä stressissä miettien, saankohan sitä rahaa vai en, maksanko laskut vai ostanko ruokaa!
SUUTUTTAA!

Muuten. Terveyskeskuksissa on myös kumma juttu; oltiin kihlatun kanssa jonottamassa päivystävälle terveydenhoitajalle. Jonotimme ensin puoli tuntia, ja meidän jälkeemme sinne tuli jonottamaan musliminainen burkassa. Tämä nainen jonotti kymmenen minuuttia, ja meni sitten tiskille valittamaan, että hänen pitää päästä nyt heti. Ja arvatkaa mitä?
Oikein, nainen pääsi ennen meitä sisään. Ilman mitään erityisperusteluja.
Jonotimme sitten vielä tunnin lisää, raivosta kiehuen kun toinenkin musliminainen pääsi edellemme samalla taktiikalla.

Tämä alkaa olla jo aika rasittavaa. Mutta mitä ihmettä minä voin tehdä, kun tämä monikulttuurisuus on niin ihana asia ja rikkaus ja luonnollista?!?!

Tänään oli kissojen virallinen madotuspäivä. Minulla ja kihlatulla on yhteensä kolme kisssaa; Jade, Moondust ja Ronja (Riiviöntytär). Voitte siis kuvitella, millainen helvetti pääsi valloilleen…

Okei. Minä pidän rimpuilevasta kissasta kiinni, ja kihlattu ruiskuttaa keltaista matolääketahnaa kissan suuhun. Kissa sylkee, raapii, puree ja huutaa niin paljon kuin ikinä ehtii, ja yrittää sylkeä mönjän pois. Ja tämä piti tehdä kaikille kissoille. *laastaroi käsiään, jalkojaan, rintakehäänsä ja kaulaansa*…oli helkkarin mukava toimenpide. Ja KOSKA sitä mönjää oli sen rimpuilun yhteydessä mennyt turkkiin, piti kissat myös pestä. Moondustia, meidän kuopusta, ei tarvinnut onneksi viedä suihkun alle, sillä hän oli varsin kiltti verrattuna näihin kahteen muuhun riiviöön.
Mutta suihkussa kissat päästivät vielä kahta kauheamman puolensa kahleista; Ronja-Riiviö kiipesi pitkin seiniä silmät lautasina, ja loppujen lopuksi roikkui kynsillään kihlatun selästä. Onneksi saatiin hänetkin jynssättyä, ja Jade samaten (joka oli huomattavasti helpompi tapaus).

…Juu, eipä mitään enempää. Jade osoitti pesun jälkeen mieltään paskomalla matolle. <_<